Ura OCMG Nordicilla

 

Tutustu meille tärkeisiin asioihin työnantajana sekä tsekkaa alta avoimet työpaikat. 

 

Omistajuus. Jokainen on vastuussa omasta työstään, työn tuottavuudesta ja laadusta. Annetaan yksilölle vapautta ja vastuuta, sekä tilaa itsenäiseen päätöksentekoon.

Kasvu. Pyrimme edistämään henkilökohtaista, ammatillista ja taloudellista kasvua. Kasvu ei saa koskaan tapahtua henkilökunnan hyvinvoinnin kustannuksella.

Vastuu. Olemme yhtä vahvoja kuin tiimin heikoin jäsen. Jokainen työntekijä sekä osakkeenomistaja on vastuussa siitä, että luo ympärilleen turvallisen, yhdenvertaisen ja tasa-arvoisen työympäristön. Ystävää ei jätetä – kaikkia arvostetaan sekä kunnioitetaan.

 

 

Vahvaa kasvua, mutta ei koskaan työntekijöiden selkänahasta

OCMG Nordic Oy haluaa jatkaa vahvaa kasvua, ja olla Suomen tuloksellisin vaikuttajamarkkinointitoimisto. Tämä tarkoittaa toisinaan arjessa hektisyyttä ja jatkuvaa muutosta. OCMG Nordic ymmärtää, että tulos ja kasvu tulee ihmisten hyvinvoinnista. Haluamme mahdollistaa tasapainon arjen ja työn välille, ja olla unelmien mahdollistaja.

Tarjoamme poikkeuksellisen kannustavan palkkauksen lisäksi hyvinvointia tukevaa kiitosta esimerkiksi palkallisien vapaapäivien muodossa. OCMG Nordicin johdon jäsenistä jokainen on tehnyt vuosia myyntityötä kädet savessa. Tästäkin syystä uskomme ymmärtävämme myynnissä työskentelevien sielunelämää. 

 

 

Olemme nuorekas, huumorintajuinen ja rento työyhteisö, joka tavoittelee yhdessä kovia tuloksia. OCMG Nordic lupaa tehdä parhaansa joka ainoa päivä erinomaisen työntekijäkokemuksen luomiseen. Haluamme työnteon olevan meillä luovaa, hauskaa ja joustavaa. OCMG Nordic on yrityksenä tuore, mutta vakaa työnantaja, joka panostaa työntekijöihinsä aidosti.

Lue tästä linkistä koko artikkeli, jossa työntekijämme Perttu kertoo mitä mieltä OCMG Nordicistä työnantajana!

 


Jos koet, että sinun kuuluu työskennellä tässä huikeessa porukassa olemme kiinnostuneita sinusta!

 

Mitkä asiat auttavat sinua menestymään meillä?

  • Olet idearikas, älykäs ja helposti lähestyttävä persoona
  • Sinulla on näyttöjä tuloksellisesta B2B -myyntityöstä
  • Hyvää yleissivistystä ja kykyä ideoida ajatella kaupallisesti
  • Sinulla on näyttöjä ihmisten vakuuttamisesta ideoidesi taakse ja puhelin ei ole sinulle mörkö vaan toimiva työväline
  • Motivoidut siitä, että saat työssäsi vapauksia ja vastuuta
  • Haluat olla osa meitä
  • Toivomme, että olet halukas kehittämään itseäsi. Tarjoamme mahdollisuuden luoda uraa, edetä ja saada vastuuta


Mitä me tarjoamme sinulle?

  • Reilun pohjapalkan. Olemme valmiita maksamaan sen mitä parhaalle kuuluu.
  • Pohjapalkan lisäksi saat provision ilman palkkakattoa. Provisiomalli(kin) on erittäin hyvä eikä pelkästään yrityksen johdon mielestä.
  • Jatkuvaa koulutusta vaikuttajamarkkinointiin sekä myyntiin
  • Myytäväksi tuotteen, joka on aidosti uniikki ja kysytty
  • Nykyaikaiset työvälineet
  • Upeat työpuitteet Tampereen tai Helsingin ydinkeskustassa
  • Matalan hierarkian työnantajan, jossa jokainen on tasa-arvoisessa asemassa
  • Ihan uskomattoman tiimin, joka haluaa, että just sinä onnistut työssäsi

 

Tee työurasi paras päätös ja hae meille!

Juttele alla olevan rekrybotin kanssa ja katsotaan, jos otat seuraavan askeleen urallasi meillä;

Janika Tommila, toimitusjohtaja