top of page
testi.jpg

Iida Jokinen löysi urapolkunsa alun

Writer's picture: OCMG NordicOCMG Nordic

OCMG Nordicilla harjoittelijana aloittanut Iida jatkaa työsuhteessa OCMG:n riveissä.



Brändäyksen opintosuunnasta tradenomiksi ja brändiosaajaksi valmistunut Iida Jokinen työskenteli aiemmin harjoittelijana perinteisessä mainostoimistossa. Vaikuttajamarkkinointiin liittyvä projekti innosti häntä eniten jo tuolloin.


“Näin laajalla skaalalla markkinoinnin eri puolia. Kun pääsin mukaan vaikuttajamarkkinoinnin projektiin, tajusin että niistä sytyn kaikista eniten. Muut markkinoinnin alueet olivat ihan kivoja, mutta vaikuttajamarkkinointi tuntui kaikista eniten omalta jutulta”, Iida kertoo.




Harjoittelu oli polun alku


Uutta harjoittelupaikkaa etsiessä Iida lähti kartoittamaan Suomessa toimivia vaikuttajamarkkinointitoimistoja.


OCMG:n harjoittelupaikassa Iidaa kiinnosti erityisesti sen monipuolisuus, sekä sosiaalisen median perusteella tullut kuva hyvästä työilmapiiristä.


“Innostuin OCMG:stä koko ajan enemmän, mitä pidempään heitä seurasin.




Harjoittelupaikkailmoituksesta tuli sellainen kuva, että pääsen tekemään monenlaisia juttuja ja toimimaan asiakasrajapinnassa, mistä tykkään erityisen paljon”, Iida sanoo.


Sosiaalisen median sisältö ja harjoittelupaikkailmoitus osoittautuivat paikkansa pitäviksi.


“OCMG:llä pääsen yhdistämään luovan työn, projektinhallinnan ja brändit, eli juuri ne asiat joita olen etsinyt. Työnkuva ollut sellaista mitä odotinkin, eli laaja ja monipuolinen. Nautin myös ongelmanratkaisusta, ja tässä työssä pääsen ratkomaan asiakkaiden ongelmia”, Iida kertoo.


“Koen, että OCMG:llä on hyvä tekemisen meininki, johon kuuluu toisten auttaminen ja yhdessä työskentely. Toimistolla on hyvä henki.”




Omaa suuntaa etsimässä


Iida oli ehtinyt jo itsekin pohtia töiden jatkumista ennen kuin sopimuksen jatkoa tarjottiin.


“Oli tosi kiva, että sain mahdollisuuden jatkaa. Koen, että tämä työpaikka sisältää niitä asioita, joita haluankin tehdä urallani. Seuraavaksi haluan kehittyä tässä tehtävässä niin hyväksi kuin mahdollista”, Iida kertoo.


Iida suosittelee OCMG:tä harjoittelupaikkana. Hän arvostaa erityisesti sitä, että OCMG:llä harjoittelun aikana pääsee konkreettisesti tekemään töitä ja oppimaan sitä kautta.


“Ei ole mitään kahvin keittelyä. OCMG:n kaltaisessa yrityksessä on myös se hyvä puoli, että toimenkuva on monipuolinen ja oman osaamisen mukaan muokattavissa”, Iida kiteyttää.


Iida Jokinen

Asiakassuhdepäällikkö

191 katselukertaa

Comentarios


bottom of page