OCMG Nordic on lanseerannut ensimmäisenä Suomessa ohituskaistan ajatusjohtajuuteen

 

Yritykset ei lähtökohtaisesti ole kiinnostavia. Uutistoimittajat eivät saavu kutsumatta toimistollesi, vaikka sinulla olisi viittä vaille valmis ratkaisu nälänhätään.  Ihmisiä kiinnostavat ihmiset, joilla on jotain sanottavaa. LinkedIn-kyselyt siitä, meneekö kinkku juuston alle vai toisinpäin, ovat turhaa nollasisältöä.

 

Sosiaalisen median seuratuimpia tahoja seurataan siksi, että heillä on jotain sanottavaa ja oikea yleisö. Kyse on ajatusjohtajista. Yrityksen innovaatiot täytyy sanoittaa siten, että ne kiinnostavat muitakin kuin niiden keksijää.  Jos haluat äänesi kuuluviin käyttämättä kaikkea työaikaasi ajatusjohtajuuteen perehtymiseen, tarvitset rinnallesi strategisen kumppanin. 

 

OCMG Nordic on lanseerannut ensimmäisenä Suomessa ohituskaistan ajatusjohtajuuteen. OCMG tarjoamaan kokonaisvaltaiseen palveluun kuuluu kaikki, mitä tarvitset – strategisesta suunnittelusta konkreettiseen sisällöntuotantoon. OCMG:llä on toimistona vuosien kokemus vaikuttajamarkkinoinnista. Olemme ainoina Suomessa toteuttaneet vaikuttajamarkkinointikampanjoita tuloksellisesti monikanavaisina. Ymmärrämme, kuinka vaikuttajien tarinat syntyvät ja tiedämme, millainen sisältö ihmisiä kiinnostaa.

Ajatusjohtajuutta tuotetaan erityisesti B2B -liiketoimintaan myyntiä edistämään sekä lisäämään brändin luotettavuutta. Tämän lisäksi työnantajamielikuvan kehitys on tärkeitä osa-alueita.

 

78 % henkilöistä, jotka tuottavat systemaattisesti ajatusjohtajuutta edistäviä toimenpiteitä tekevät enemmän myyntiä kun henkilöt, jotka eivät tätä hyödynnä.

 

Kysy lisää Janikalta,

Janika Tommila
045 845 9449
janika@ocmgnordic.com

 

OCMG Nordic Instagramissa